keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Miten nuo tavarat ei voi mennä itestää paikalleen?

Ensiksi pitää pakata ja sitten purkaa, pohtia mikä kuuluu mihinkäki. Hetken päästä siirtää tavaroita uudestaan, koska ne nyt ei sopinutkaan johonkin. Jotenkin tämä on taas niin uuvuttavaa, johtuisko siitä, että tämä oli kolmas muutto 1,5 vuoden sisällä. Ehkäpä. Joka tapauksessa kissan hajut on voitettu ja tavarat (suurinpiirtein) siirtynyt asunnosta toiseen. Edelleen, kyllä tämä tästä! :D


Joku aika sitten Picture Polish julkaisi kasan lakkoja, joista tilasin 2, Arabianin ja Bordeauxin. Kuvassa ei ole kumpikaan. Kuvassa on iki-ihana New york, joka ensimmäisissä swatchikuvissa näytti niin tylsälle, et skippasin sen täysin. Vaan kuinkas sitten kävikään, kuvat parani ja mun mieli muuttui. Mun oli pakko saada tämä lakka, joten tässä se on, kera waterdecalien.


New york huuman jälkeen iski Big bang huuma ja ennenkuin huomasinkaan, olin tilannut lakan. Eikä tämäkään tuottanut pettymystä. Lakka julkaistiin samaan aikaan aiemmin mainittujen kanssa. Lakka ei tarvinnut koristeluja, oli kiva iha itestää. Ainiin, ne 2 mitkä tilasin ensimmäisenä, niistä Arabian on muuttanut uuteen kotiin jo kauan sitten ja Bordeaux on kokeilematta. Ei mennyt niinku Strömsössä lakkojen valinta :D Seuraavalla kerralla mietin vähän kauemmin mitkä lakat oikeasti haluan.

Dance Legendin Wow Prism kokoelman Bullets for my valentine ei kaivannut koristeluja. Kaikki Wow prismit on kyllä aivan älyttömän nättejä. Onneksi niitä on muutama kokoelmaan eksynytkin. Tykkään.

Vaan en tykkää siitä, että olen taas kipeänä. Argh. :(

2 kommenttia:

  1. Onhan noi kyllä kaikki mielettömän ihania lakkoja ♥ Jos siulle vaikka sattuu tulemaan kuumetta ja oot mymässä tuota Big bang:ia, niin muista miut ;)
    Niin ja millonkas myö nyt sitten päästään juhlimaan tupareita? ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko viikon ollu kuumetta, mut ei nii pahasti, et tuota myisin :D Ja katotaa ny niitä tupareita.. x)

      Poista