lauantai 27. syyskuuta 2014

Neon Vanilla

Kesällä kynsilakkapiireissä kohistiin Seppälän lakoista. Tällä kertaa niitä ei haukuttu, päinvastoin, niitä ylistettiin. Itselläni oli aiemmin ollut vain huonoja kokemuksia, joten en ihan riemusta kiljuen Seppälään rynnännyt. Vaan pakko se oli mennä, "Vanilla sorbet" ei antanu mulle rauhaa. Ostin sen ja myöhemmin hain vielä samaan "sarjaan" kuuluvan "Strawberry sorbet"in. Tässä kuitenkin ensimmäiseksi mainittu:


#ablecaw14 haasteessa tällä viikolla on neonkynnet ja outo/kummallinen/mikälie inspiraatio. Aloitin haasteviikon neonkynsillä. Idea tuli heti, pääsin vihdoinkin kokeilemaan "Vanilla sorbet"ia. Valkoisesta lakasta löytyy 5 eri neonväriä. Tosin tajusin tuon vihreän vasta myöhemmin, olisihan sitä voinut sen värisetkin niitit lisätä. Kun kynnet oli valmiit, kirosin itseäni. Miksi lisäsin niitit, kynnet olisi ollu paljon nätimmät ilman. "Vanilla sorbet"in alle lakkasin kerroksen Gina tricotin megalomaanisen hyvää "White"ä. En osaa sanoa peittääkö tuo vanilla itsessään kuinka hyvin, koska en halunnut mitään superkerroksia. Pikkurillin ja etusormen kynnellä Ginan valkoista 2 (!) kerrosta.

Sorbetien lisäksi olen ostanut Seppälän 2 hololakkaa, joista Hologram 07 on nähty jo täällä. Nuo holot ovat yllättävän hyviä ja nättejä. Niitä vaan ei ole myynnissä enää juuri missään. Omani ostin kesällä alekorista. Voisin hyvin kotiuttaa niitä lisää. Ehkä mä vielä löydän niitä lisää :)

18 kommenttia:

  1. Tosi kivat :) oon pyritelly tota Vanilla sorbetia käsissäni Seppäläs pari kertaa, mut jostain kumman syystä en oo sitä vielä ostanu :D ehkä jo pitäis..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä aina pelkään, et loppuu, jos en heti osta :D Mä viel harkitsen liilaa ja sinistä.. En tiedä tulisko käytettyy koskaa.

      Poista
  2. Sorbet ei peitä kovin hyvin yksinään, eikä kuivu IKINÄ! Kokeilin ekakerralla ja meinasin heittää sorsaa jo koko myrkyllä. Päätin kuitenkin että kokeilen Blancin päälle kun traumat laskeutuvat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai ei kuivu, oho. No ite koskaa kyl oottelekkaa, oon ihan hukas, jos ei mul oo pikakuivattajaa. Miten sitä onkaan pärjänny ennen ilman sitä?!

      Poista
    2. Syynä saattoi olla ne neljä kerrosta mitä se vaati peittääkseen :D pikakuivattava kuivaa vain päälimmäisen, mutta alemmat lähti seilaamaan :D

      Poista
  3. Hauska idea toteuttaa neonhaaste! :) Mullakin on tuo lakka vain ja ainostaan siksi kun kaikki muutkin hankkivat sen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli aiemmin Lush lacquerin samantyyppinen, siinä oli vaan vähemmän värejä. Myin sen pois ja jätin tämän, tämä on kivempi :)

      Poista
    2. No en tiiä onko kivempi ;)

      Poista
    3. Niinku sä ostit sen toisen :D

      Poista
  4. Nää on ihanan pirtsakat ja herkullisen väriset. :)

    Mahtavaa, että oot mukana haasteessa! :)

    VastaaPoista