lauantai 7. joulukuuta 2013

Yllättävä löytö huuto.netistä.

Mun eiliset pikkujoulukynnet eivät päässeet edukseen, niinku olin ajatellut. Pikkujoulut peruuntui mun osalta ja pistin miehen junalla juhlimaan ja me jäätiin koiran kanssa viettämään omat "juhlat". Syynä mun selkäsärky, joka johtaa kuukauden takaisesta kolarista. (Vastapuoli päräytti meidän auton perään 80km/h) No ei siitä sen enempää, olen taas valitukseni valittanut ja maanantaina uudelleen lääkäriin.

Alkoi tympimään sit nuo jouluisat kynnet ja päädyin lakkailemaan nämä uudelleen. Olen erittäin tyytyväinen päätökseeni lyhentää kynnet, tykkään uudesta muodosta tosi paljon ja yllättävän hyvin ovat kestäneet tämän muutosta. Olen jo viikon verran lämmitellyt mielessä yhtä tiettyä lakkaa, jonka sain lakkapaketin mukana huuto.netistä kesällä. Alkuperäinen lakka, jonka takia paketin hommasin, on jo muilla mailla, myin sen pois. Tämä taitaa olla ainoa jäljellä oleva, jotenki kiehtoi jo pullossa ja tikutettuani olin erittäin onnellinen, että säilytin tämän. Kyseessä on H&M:n "Mad about you". Pikaisella googletuksella tulin siihen tulokseen, että lakan ikä on ainaki 2 vuotta, mutta ei todellakaan ole mennyt pilalle! Vielä mitä, tämä on kaunis lakka!


Nimettömälle lakkailin vielä Essien "Stroke of brilliance"n. Sopii ku nenä päähän.. Kuva vaan yllättäen väärentää tuota glitteriä, sehän on vaaleensinistä :) Näistä tuli hirmukivat, tykkään! Hennesin lakat on yllättävän hyviä, omistan useamman ja yksikään ei ole tuottanut pettymystä. Näillä mennään taas.
Illan jatkoja. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti